Muutoksia Porin Keilailuliiton kilpailutoimintaan

13.3.2020

Porin Keilailuliiton kilpaijen aikoihin muutoksia!

Taustaa: 

Koronavirus on lähtenyt hallitsemattoman leviämisen asteelle Suomessa ja Suomen hallitus on 12.3.2020 päättänyt kieltää kaikki yli 500 henkilön yleisötapahtumat toukokuun loppuun asti.  Samalla on esitetty toive myös harrastustoimintaan liittyvien pienempien tapahtumien osalta tarkempaa harkintaa järjestäjiltä. Korona viruksen riskiryhmään kuuluvat vanhukset ja siten SKL:n jäsenistöstä valtaosaa edustava veteraanijoukko kuuluu riskiryhmään. Toimenpiteiden tavoitteena on hidastaa viruksen leviämistä ja siten vähentää tartunnan saaneiden määrää ja samalla helpottaa terveydenhuoltojärjestelmän kykyä auttaa kaikkia avun tarvitsijoita.

Siirrettävät kilpailut Porissa:

Veteraanien Porin sarjan viimeinen kierros ja finaalit siirretään keilattavaksi myöhemmin keväällä. Uudet kilpailuajat ilmoitetaan myöhemmin.

Huomiseksi suunniteltu vanha halli vs uusi halli ottelu siirretään myöhempään ajankohtaan. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Veteraanien tiistailiigaa ei keilata ainakaan ensiviikolla – uusista peliajoista tiedotetaan myöhemmin.

Pori Open 2020 kilpailu siirretään loka-marraskuulle. Kisan suunnitellulla ajalla järjestetään pienempi 5-sarjan kilpailu.